torstai 23. helmikuuta 2017

YumiLashes- ripsien kestotaivutus

Heipparallaa taas!

Tämän kertainen teksti käsittelee YumiLashes-ripsien kestotaivutusta, mikä se on, mitä ripsille tehdään, kauanko vaikutus kestää ja miltä tulos näyttää. Itselläni on ollut nyt noin vuoden verran Yumit ripsissä ja voinkin sanoa pienen varoituksen sana näin alkuun, taivutukset todellakin koukuttavat ;)



YumiLashes on vuonna 2008 syntynyt tekniikka, joka niin sanotusti korvaa vanhan mallisen ripsipermanentin. Ripsipermanentista eroten YumiLashes nostaa ripsesi kauniin kaareviksi tyvestä lähtien, ylöspäin, jolloin ripsi saa lisää pituutta, näyttävyyttä ja tuuheutta. Ripsen kauniin muodon täydentää väri, joka tuo katseeseen syvyyttä. YumiLashes tuo säihkyä katseeseesi ilman ripsipidennyksiä ja keinotekoisuutta.



Käsittely aloitetaan ripsien puhdistuksella, johon käytetään juuri tähän kehiteltyjä proteiinipuhdistulappuja, jotka poistavat ylimääräisen rasvan ripsen pinnasta, jotta vaikuttavat aineet saadaan mahdollisimman hyvin ripseen ja tuloksesta tulee paras mahdollinen. Puhdistuksen jälkeen alaripset suojataan geelilapulla, jotta ne eivät nouse taivutukseen mukaan. Yumitekniikka perustuu silikonityynyihin, joiden avulla ripsi saadaan haluttuun kauniiseen kaarevuuteen. Silikonityynyjä on kolmea erikokoa ja koko valitaan asiakkaan ripsien pituuden ja halutun lopputuloksen mukaan. Silikonityyny liimataan asiakkaan luomelle, jonka jälkeen aloitetaan itse ripsien liimaaminen, ripset siis nostellaan tyynyä vasten ja liimataan siihen käsittelyn ajaksi.

Alkuvalmisteluiden jälkeen aloitetaan aineiden levitys ripselle. Ensimmäisenä ripselle levitetään YumiLift- aine ja seuraavaksi YumiFix, jonka jälkeen ripset värjätään. Ripsien värjäyksen jälkeen ripsille levitetään YumiNourish, joka hoitaa ja kosteuttaa ripsiä ja irroittaa ne silikonityynystä. Ripsien irrotuksen jälkeen myös silikonityynyt sekä geelilaput poistetaan ja kaikki ylimääräinen pyyhitään pois. YumiLashesh taivutuksen jälkeen ripsiä ei tulisi kastella noin 1-2 vuorokauteen, jotta tuloksesta saadaan mahdollisimman hyvä.



Ripsien taivuttaminen ja värjääminen vie noin 60minuuttia ja hintaa käsittelylle tulee 80euroa. Taivutus pysyy noin 8-12 viikkoa ja se riippuu ripsen omasta kasvusta, luonnollisesti taivutus häviää kun ripsi kasvaa kasvukautensa loppuun ja putoaa pois. YumiLashes-kestotaivutusten yhteydessä kulmien muotoilu ja värjäys 15e

YumiLashes -kestotaivutusta ei voida tehdä mikäli olet raskaana tai imetät, sinulla on silmätulehdus tai sairastat alopeciaa tai trichotillomaniaa. Kaihi ei estä YumiLashes-taivutuksen tekemistä. Mikäli käytät piilolinssejä, suosittelemme poistamaan linssit ennen hoitoa ja välttämään niiden käyttöä seuraavat 24 tuntia. Lisätietoa maahantuojasta ja YumiLashes-merkistä saat heidän omilta sivuiltaan www.yumilashes.fi, vastaamme myös hoitolalla mielellämme mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin!

Seuraavassa tekstissä käsittelyssä karvanpoisto sokerilla ja vahalla :)

Mukavaa talvilomaviikon jatkoa toivottelee,

Noora 

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

HydraFacial- kivutonta ihonpuhdistusta

Heippa!

Tämän viikon teksti käsittelee HydraFacial-hoitoa. HydraFacial on USA:ssa kehitetty ihonhoitomenetelmä, joka on tehokas, kivuton ja nopea ja sopii näin monen kiireisen arkeen, hoidon voi tehdä vaikka lounastauolla! HydraFacialin teknologia on nimetty useana vuonna peräkkäin  parhaaksi ihonhoitoteknologiaksi USA:n johtavan kauneudenhoitoalan ammattilaislehden Les Nouvelles Estetiques & SPA:n toimesta ja monet julkkikset, kuten Paris Hilton, Kristen Stewart, Kate Winslet ja Halle Berry ovat ihastuneet hoitoon toden teolla. Punaisten mattojen hehku saadaan myös meille ihan tavallisille tallaajille, ja hoitomuoto leviää ympäri maailmaa. HydraFacial on suunniteltu erityisesti auringon aiheuttamiin ihomuutoksiin, hienoihin juonteisiin, rasvaisen ihon ja aknen hoitoon, ihon kirkkauden, kimmoisuuden ja kiinteyden parantamiseen. Hoito sopii kaikille ihotyypeillä ja niin miehille kuin naisillekin.



Mitä se HydraFacial sitten on?

Laitteen toiminta perustuu hoitopään kautta kulkevaan alipaineimuun, joka imee ihosta sinne kerääntyneet meikin, kuolleen ihosolukon, ihon eritteet, lian, haitalliset mikrobit ja ylimääräisen hoitonesteen. Kaikki iholta poistuva kuona-aine kerätään erilliseen säiliöön, josta asiakas näkee mitä iholta on saatu irti, jännää eikö? Alipaineimun lisäksi hoitopään kautta syötetään iholle erilaisia hoitoseerumeita, jotka pehmentävät, kosteuttavat ja hoitavat ihoa tehokkaasti.

Hoito aloitetaan perus pintapuhdistuksella, jonka jälkeen siirrytään laiteosuuteen. Ensimmäisenä hoitokärkeen valitaan kuorintaan HydroPeel-kärki, joka perustuu sen patentoituun, spiraalimaiseen muotoon. Hoitokärjen apuna kuorinnassa toimii Activ 4-tehoseerumi, joka pehmentää talia ja syväpuhdistaa ihoa hellävaraisesti. Seerumin aktiivisina ainesosina toimivat kuorivat glukosamiini ja maitohappo sekä hoitavat hiivauute ja merileväuute.

Kuorintavaiheen jälkeen hoitokärjeksi valitaan hieman pienempi ja tarkempi HydroPeel-kärki, joka yhdessä BetaHD-tehoseerumin kanssa tyhjentää mustapäät sekä valkopäät kivuttomasti ilman komedorautaa. BetaHD-seerumi sisältää salisyylihappoa, joka puhdistaa ihoa syvältä ja irrottaa samalla kuollutta ihosolukkoa.

Puhdistusvaiheen jälkeen hoitokärjen pääksi vaihdetaan laaja-alaisempi HydroPeel-kärki, joka synnyttää iholle vesipyörteen, jolloin Antiox 6-tehoseerumin vaikuttavat aineet saadaan imeytettyä iholle tehokkaasti. Antiox 6- seerumi sisältää runsaasti antioksidantteja ja hyoluronihappoa, jotka kosteuttavat ja hoitavat ihoa tehokkaasti hoidon jälkeen. Imeytysvaihe korvaa perinteisen ihonpuhdistuksen naamiovaiheen.

Hoitoon voidaan myös lisätä tehokkaampi GlySal-happokuorinta (HydraFacial DeepClean) tai DermaBuilder-anti-age-peptidiliuos, joka siloittaa juonteita ja hoitaa ihon ikääntymistä (HydraFacial Anti-Age).

Hoidon kesto on noin 35 minuuttia, me Kauneshoitola Lähteessä varaamme kuitenkin aikaa tunnin verran, sillä kaikkiin kasvohoitoihimme kuuluu kulmien muotoilu sekä kevyt hoidon jälkeinen meikki.


HydraFacial perushoidon ennen ja 3 viikkoa jälkeen kuva


Milloin en voi tulla HydraFacial- hoitoon?

Vaikka HydraFacial sopii kaikille ihotyypeille on kuitenkin joitain tilanteita, jolloin emme hoitoa suosittele:
-Jos olet viimeisen vuoden aikana syönyt isotretinoiini-kuurin (esim. roaccuttan)
-Jos sinulla on immuunijärjestelmän sairaus (Lupus, Scleroderma, HIV)
-Jos sinulle on tehty pistoshoitoja: Botox 5 päivää, Täyteaineet 2 viikkoa
-Jos sinulla on käynnissä syöpähoidot
-Jos sinulla on taipumusta Herpekseen (hoitoa ennen suosittelemme käyttämäään estolääkitystä 2 pv ja jälkeen 2pv)
- Jos sinulle on tehty mikroneulausta (2viikkoa ennen ja jälkeen hoidon varoaika)
- Jos olet raskaana tai imetät 

Miten minun tulisi hoitaa ihoani HydraFacial- hoidon jälkeen?

Hoitopäivänä sinun tulisi välttää hikoilemista ja saunomista, sillä iho vaatii rauhallista palautumista hoidosta. Hoidon jälkeen suositellaan myös suojautumaan auringon säteilyltä vähintään kahden viikon ajan (esimerkiksi suojakerroin 50). Kaksi viikkoa ennen ja jälkeen hoidon tulisi myös välttää voimakkaita happo-, A-vitamiini-tuotteita, sekä karvanpoistoa hoidettavalta alueelta.

Parhaan tuloksen saamiseksi olisi hyvä käyttää HydraFacial-kotihoitotuotteita, näin hoidon vaikutukset jatkuisivat kotona. Kotihoitotuotteista löytyy:

-Activ Foaming Cleanser, kaikille ihotyypeille sopiva ruusunmarjauutetta sisältävä puhdistustuote.

-PurMoist OilFree Daily, kaikille ihotyypeille sopiva, runsaasti hyaluronihappoa ja antioksidantteja sisältävä kosteusvoide, joka auttaa taistelemaan vapaita happiradikaaleja vastaan.

-ETX Age-refining Eye Cream, kaikille ihotyypeille sopiva kevyt silmänympärystuote, joka silottaa silmänympärysalueen ihoa.

-Ihotyypillesi sopiva tehoseerumi:

*Antiox+-serum, tasapainottava ja hoitava seerumi, jota käytetään parantamaan ja ylläpitämään Hydrafacial-hoidon tuloksia.

*BetaHD-serum, salisyylihappoa sisältävä seerumi, joka on tarkoitettu rasvaiselle ja tukkoiselle iholle.

*Dermabuilder Daily-serum, runsaasti peptideitä sisältävä seerumi, joka auttaa ikääntymisen merkkien ehkäisyssä ja hoidossa.

HydraFacial-hoitojen hinnat pyörivät aika samoissa ympäri Suomea, meillä perushoidon hinta on 93e, syväpuhdistava 133e ja kiinteyttävä 150e, kaikki hoidot siis sisältävät kulmien muotoilun sekä kevyen päivämeikin, jolloin voit jatkaa vaikka suoraan töihin ja muihin arjen askareisiin. Hoito saattaa nostattaa pintaan epäpuhtauksia muutaman päivän viiveellä, sillä aktiiviset aineet jäävät vaikuttelemaan ihoon. Paras tulos hoidosta näkyy noin viikon kuluttua, joten jos on juhlia tai tärkeitä menoja, joissa haluat säihkyä kannattaa hoito varata viikkoa kahta ennen tulevaa tapahtumaa.

Tervetuloa "Ihoimurointiin"!

Terkuin, Noora

ps. ensi viikolla pureudumme YumiLashes-ripsien kestotaivutksiin :)













torstai 2. helmikuuta 2017

Miten musta tuli kosmetologi?

Heippa ja ihanaa helmikuuta, kyllä se kevät ja kesä sieltä hiljalleen tulee!

Viime tekstissä lupailin nyt kirjoitella teille HydraFacial-hoidosta ja heidän tuotteistaan, muutinpa kuitenkin mieleni ja vaihdan tänään rennommalle linjalle. Moni asiakas on kysynyt, että miten musta tuli kosmetologi, kiinnostiko ala jo nuorena ja tiesinkö heti, että oma yritys on se juttu. Ajattelin siis nyt avata teille vähän mun tarinaa :)

Pienenä musta piti tulla kokki, poliisi ja kaikkea siltä väliltä, yläasteella kiinnostuin kuitenkin kosmetologin työstä. Oma iho oli teini-iässä huonossa kunnossa ja kosmetologikäynnit sytytti kiinnostuksen alaa kohtaan. Ysiluokalla jatkokoulua miettiessä lukio vei kuitenkin voiton, mitä jos musta kuitenkin tuliskin lääkäri? Lukio menikin sitten aika matikka, kemia, fysiikka ja biologia painotuksella. Viimeisen vuoden aikana kuitenkin alkoi tuntumaan siltä, että turha minnekään lääkikseen on ees yrittää hakea, ei se oo mun juttu.

Lukion jälkeen kävin kokeilemassa yliopiston pääsykokeissa, josko ovet aukeaisivat lukemaan terveyskasvatusta, no ei ne ovet auenneet edes kolmannen yrityksen jälkeen.  Mitähän sitten keksis? Välivuodet ja työnteko alkaa nyt tuntumaan turhauttavalta....Jostain takaraivosta nousi se yläaste-ikäisen Nooran ajatus "Musta tulee kosmetologi" ja siitä se sitten lähti.

2013 aloitin Stadin ammattiopistossa ylioppilaspohjaisella linjalla. Koulu kesti kaksi vuotta ja tuossa kahdessa vuodessa käytiin läpi teoriaa, opeteltiin luita ja lihaksia suomeksi ja latinaksi, perustettiin yrityskurssilla yrityksiä, harjoiteltiin käytännön juttuja ja asiakaspalvelua, käytiin kertomassa alasta opiskelijoiden messuilla, tehtiin meikkejä laivalla ja viilattiin kynsiä finskillä. Kouluun kuului myös työharjoittelujaksot, jotka suoritin EL-Salongissa Kampissa, Jumbon Stockan kosmetiikassa sekä Ruotsin Åressa. Kaikista näistä saisi pitkät tarinat ja hauskaa kerrottavaa, mutta tärkein kuitenkin on EL-Salonki, sillä sieltä alkaa tieni yrittäjäksi.


Aina ei oo niin vakavaa, edes koulussa, roskapussista saa hienon pannan ;)


2015 toukokuussa valmistuin Cidesco-kosmetologiksi, eli kosmetologiksi, joka on suorittanut kansainvälisen kauneudenhoitotutkinnon ja voi näin toimia arvostetusti ympäri maailmaa. Heti valmistumiseni jälkeen EL-Salongin Erja soitti ja tarjosi aika mahtavaa, mutta samalla pelottavaa tarjousta. Mitä jos ostaisin Vaasankadulla sijaitsevan hoitolan ja pistäisin oman yrityksen pystyyn? Mitä, minä?? Miten mä osaisin?? Miten mä pärjäisin?? Hetken mietin ja tulin kuitenkin siihen tulokseen, että riski on otettava, se on nyt tai ei koskaan ja eiköhän kaikesta selviä.Siinä sitten alkoi sen sortin papereiden pyörittely ja jännitys. Heinäkuussa 2015, reilu kuukausi valmistumisen jälkeen seisoin hoitolan eteisessä ja mietin, että huh huh, nyt se on mun ja mitähän tästä tulee.

Nyt helmikuussa 2017 hoitolaa on pyöritetty vähän yli puoltoista vuotta ja aika on mennyt ihan hirveän nopeasti, eteenpäin porskutetaan hyvällä mielellä, pysykäähän tekin mukana!

Ja siitä kokin ammatista vielä, on kaikkien etu, että se jäi pikkutytön ajatuksen tasolle...nimimerkki patalaput on kiva paistaa uunissa ja salaattiottimella ei kannata paistaa kanaa....

Ensi viikolla sitten taas oikeaa asiaa siitä HydraFacialista!

Terkuin, Noora :)